Löysin noin pari viikkoa sitten kauniin viskoosikankaan (aivan omannäköisen!) kangaskaupan palalaarista ja hetken mietin oliko se 4,5m pala liikaa. Koska hinta ei huimannut, ostin koko palan. Olin haaveillut kesämekosta ja kangas oli juuri sellaista kuin olin mekkoon kuvitellutkin, ohutta, oman väristä ja juuri sopivan hämyisesti pikkukukkaista ja laskeutuvaa. Oikeasti tarvitsin juhlamekon parin toukokuun viikonlopun hääjuhliin sekä yksiin lakkiaisiin. Koska tuumin, että juhlamekon pitäisi olla jotain hienompaa, esim. silkkiä tai satiinia, ajattelin tehdä tuosta viskoosikangaspalasta arkimekon tai muuten vain kesähepenen.
Aloin työstää juhlamekkoa, vaikkei minulla ollut siihen vielä kangasta. Katsoin valmiiksi mallin Mekkotehdas-kirjasta. Aikaa tekemiseen oli tässä vaiheessa viikko ja tiesin, että käytännössä ompeluaikaa jäisi vain tiistaista perjantaihin (ja nekin ilta/yö -aikoja), koska viikonloppuna ja maanantai-iltana olin tanssiesityksissä ja minulla oli huippuseuraa yökylässä tiistaiaamuun asti.
Sain (seurasta huolimatta) viikonloppuna piirrettyä kaavan. Tsekkasin kaula-aukon koon jo kaavana sopivaksi, koska tiesin omat mittasuhteeni standardiin verrattuna pienemmiksi.
Uudelleen kangaskaupassa juhlamekkokangasta etsiessäni muistin inhoavani tekokuitujen sähköistyvyyttä ja polyesterin muovisuutta (vaikka kankaiden ulkonäkö oli poikkeuksellisen houkutteleva). Viimeistään silloin, kun kangaskauppias kehotti vähentämään sähköisyyttä kankaaseen suihkutettavalla kemikaalimyrkyllä, totesin mielessäni, etten voinut enää kuvitellakaan tekeväni mekkoa satiinista. Niinpä päätin että jo hankitusta viskoosikankaasta tulee juhlamekkoni. Ostin viskoosikankaalleni puuvillavuorin (sama se, miten helposti se tarttuu sukkiksiin!) piilovetoketjun sekä satiininauhaa (juu, sen verran muovia) juhlavuudeksi ja marssin ulos kaupasta.
Keskiviikkona leikkasin yläosan ja ompelin sen sekä pidemmän tuumailun jälkeen piirsin puolikellohelman ”kaavan” (lähinnä laskin ympyrän koon ja piirsin sen parille yhteen teipatulle A4-paperille). En taaskaan siis osannut tehdä ohjeen mukaan, vaan muokkasin helman muodon omaan makuun sopivammaksi. ;) Niin siitä tuli tyttömäisempi.
Torstaina leikkasin alaosan ja ompelin sen kiinni yläosaan.
Onneksi naapurit eivät häriintyneet yöllisestä ompelustani niin paljon, että valittamiskynnys olisi ylittynyt (mutta kyllä siinä yön hiljaisuudessa rakkaalla eläkeläissingerilläni jyrätessä mietin, miksei ompelukoneisiin ole saatavissa äänenvaimenninta, tai kuulokkeita, niin kuin esim. sähköpianoihin on).
Viimeisten sovitusten yhteydessä tuli muokattua varsinkin yläosa runsaasti alkuperäismallia tiiviimmäksi. Päähän pälkähti kokeilla myös tarvitseeko mekko vetoketjua ja hyvinhän se meni päälle ilman. Taas yksi lisähyöty notkeudesta ja sirosta ylävartalosta. :) Vetoketjuttomuudessa säästyi aikaakin (hermoista puhumattakaan) kun vetoketjun ompelussa olisi mennyt taas useampi tunti lisää.
Mekko valmistui perjantaina (sopivasti tämänpäiväiseen hääjuhlaan). Vähän tuli saumurin rullapäärmettä ikävä viettäessäni viimeiset pari tuntia taittaen ja silittäen tuota kevyttä ja liukkaan itsepäisesti temppuilevaa viskoosikangasta kauniille pienille päärmeille, olihan helman pituus reilusti yli 2,5m. Vuori kääntyi onneksi kiltimmin.
Nautin erityisesti mekon keveydestä, monipuolisuudesta ja vetoketjuttomuudesta. Sopii kevyeksi kesähepenemekoksikin, ainakin Suomen kesään.
13.5.2017
© Essi Keskiaho
Ilonkorento 